Leiionspitz Nekku - Eurasierpennun tuonti ulkomailta

Kesällä 2004 päätimme ottaa koiran ja roduksi valitsimme eurasierin. Alkoi hillitön pentujen etsintä. Kukkosen Helenan Minni oli juuri käynyt astutuksessa, joten pääsimme elokuussa hänen jonotuslistalleen. Ikäväksemme pentuja ei kuitenkaan tullut, mutta Helena antoi vinkkejä, mistä seuraavaksi kysellä. Kriteerimme kasvattajaa kohtaan oli se, että hän kuuluu Suomen Eurasier Kerhoon. Koira tulisi olemaan meidän ensimmäisemme, joten ajattelimme "kerhokasvattajan" olevan varmemmin terveen ja kunnon elämänalun saaneen pennun tae.

Suomessa pentutilanne oli tuolloin huono (= ei pentuja lainkaan), joten ajatus ulkomailta tuodusta koirasta heräsi. Meidän kokemattomuutemme vain arvelutti. Samoihin aikoihin Helena kertoi tuntevansa ruotsalaisen kasvattajan kennel Leiionspitzistä ja kysyi halukkuuttamme tuoda pentu sieltä. Niinpä ryhdyimme virittelemään tuontia ihan tosissaan.

Alku meni hyvin. Helenan annettua Anderssenin Maritalle "suosituksensa" minusta ja perheestäni Marita ilmoittikin olevansa halukas myymään meille pennun. Odotellessamme pentujen syntymää Suomen maa- ja metsätalousministeriö asettivat vaatimuksen, että pentu pitää rokottaa rabiesta vastaan ennen maahantuontia. Tämä tiesi taas yhtä piinaavaa viikkoa lisää pennunodotukseen.

Pennut syntyivät juuri ennen joulua, mutta kuolivat kaikki viikon sisällä muistaakseni corona-viruksen aiheuttamaan ripuliin. Ja taas odotettiin. Seuraavat pennut syntyivät 08.02.2005. Tässä välissä ministeriö oli tiukentanut otettaan ja vaati tuontipennulle rabiesrokotuksesta 21 vrk varoaikaa ennen maahantuontia. Viimein viikko ennen vappua 9 kk:n odotuksen jälkeen pentu saatiin kotiin 11 viikkoisena.

Sinänsä tuonti oli ihan yksinkertainen juttu. Tai Helenahan siinä oli puuhanaisena, joten tunne helppoudesta voi olla vain harhaa. ;-) Pentua me ei voitu itse valita, vaan Marita teki sen meidän puolesta (hänen tapansa toimia näin, ellei ostaja ole itse kasvattaja). Rokotukset, siru ja EU-passi hoituivat myös Maritan kautta mutkattomasti. Me vaan mentiin tyytyväisinä hakemaan pentu kotiin. Kotimatka (=muutaman tunnin autoilu + laivayöpyminen + tunnin autoilu) meni hyvin. Marita oli totuttanut Nekkua autoiluun ja kaupunkielämään, joten se varmaan antoi hyvät eväät onnistuneeseen matkaan.

Jos nyt hakisin pentua ulkomailta, toimisin varmaan samalla tavalla. Ulkomaalaisen kasvattajan pitää olla sellainen, jonka joku suomalainen kasvattaja tietää hyväksi ja kokeneeksi. Muuten homma olisi aika lailla hakuammuntaa, mikäli pennunostajalla ei itsellään ole suurta kokemusta koirapiireistä. Itse ainakin ensikertalaisena pidin ja pidän edelleen erittäin tärkeänä, että pennun elämän alkutaival olisi hoidettu mahdollisimman mallikkaasti. Itse tulisin kuitenkin tekemään paljon virheitä koiran kanssa ihan kokemattomuuttani, joten jos kasvatustyö on tehty huonosti, siitä ei hyvää seuraisi.

Vaikka Maritalla pentueita tulee suhteellisen tiuhaan tahtiin, ei hän silti ole unohtanut kasvattejaan. Olemme säännöllisesti yhteydessä toisiimme sähköpostitse, joten asiat tulee helposti hoidettua. Tosin kieli aiheuttaa joskus vaikeuksia. Jos minulla on jotain suurempaa asiaa hoidettavana, käännynkin taas Kukkosen Helenan puoleen. Olenkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minulla ja koirallani on kaksi kasvattajaa – varsinainen ja vara. :-) Eikä tietääkseni kumpikaan ole vielä pahastunut, olenpa asioinut kumman kanssa tahansa Nekkuun liittyvissä asioissa.

11.10.2006 Tiina Ilmonen

« Eurasierpennun tuonti ulkomailta