Historia

Rodun synty

Saksalainen Julius Wipfel (1919-2002) otti hoiviinsa toisen maailmansodan jälkeen suuren, mustan koiran, jonka kanadalaiset sotilaat olivat jättäneet jälkeensä. Koira, "Der Kanadier", muistutti ulkoisesti vetokoiria, joita Wipfel oli jo lapsesta asti ihaillut. Hän kuvailee koiran olleen tyyppinä eskimokoiran ja samojedin välissä. Koira ei ollut luonteeltaan seurakoiraksi kovinkaan sopiva, mutta suru oli suuri sen kuoltua. Wipfel valitsi seuraavaksi koirakseen wolfspitzin, nartun Bella von der Waldmühlen, joka muistutti jollain tapaa ulkomuodoltaan edesmennyttä "kanadalaista", mutta oli luonteeltaan paljon miellyttävämpi. Wipfel vaimoineen alkoi myös kasvattaa wolfspitzejä, ja he olivat varsin tyytyväisiä Bellaan, mutta "kanadalainen" ei unohtunut. 1950-luvun puolivälissä Wipfelin vaimo ehdotti miehelleen puoliksi leikillään, että he kasvattaisivat itselleen koiran, jossa yhdistyisi "kanadalainen" ja wolfspitz Bella. Ajatus alkoi kyteä Wipfelin mielessä ja hän alkoi tutkia kynologista kirjallisuutta, susia ja niiden käyttäytymistä, hän myös tutki eläinten jalostusta ja risteyttämistä pieneläimillä, kuten hiirillä. Wipfel toivoi itselleen sellaista koiraa, joka olisi alkukantainen, hyvin sopeutuvainen ja jolla olisi esi-isiensä, susien, sosiaaliset kyvyt. Sopivan rodun etsintä alkoi. Wipfel sai inspiraation Konrad Lorenzin kirjoista ja kirjassa "So kam der Mensch auf den Hund" kuvaillusta chow-saksanpaimenkoiraristeytyksestä, joka Lorenzilla itsellään oli.

Wipfel löysi kirjallisuudesta viittauksia siihen, että chow-chown alkurodut olivat olleet tiibetinmastiffi ja samojedinkoira. Chow chowssa oli säilynyt vahvasti mastiffimaiset sekä pystykorvamaiset ominaisuudet ja Wipfel koki saavansa mahdollisuuden hyödyntää tätä tilannetta - mahdollisuus rakentaa uusi koirarotu tälle ikivanhalle geneettiselle pohjalle. Lähestyttiin 1960-lukua ja tarkoitus ja tavoite olivat selvinneet. Chow chowta ei yhdistettäisi saksanpaimenkoiraan Lorenzin jalanjäljissä, vaan anatomisesti sopivampaan, saman geneettisen historian omaavaan ja Wipfelin jo tuntemaan wolfspitziin. Näin Wipfel päätyi chow chow -rotuun, joka kiehtoi häntä suunnattomasti - myöhemmin hän kouluttautui rodun erikoistuomariksi.

Wipfelin tavoite oli, että chow chown ja wolfspitzin risteyttäminen olisi yhdistelmäjalostusta, jossa chow chown resessiivisesti kantama esisamojedinkoiran geneettinen materiaali yhdistyisi ehdottoman terveeseen wolfspitziin. Wolfspitzin ominaisuuksista terveys, hedelmällisyys ja vähäinen riistavietti olivat asioita, joita toivottiin. Ei-toivottuja ominaisuuksia olivat esimerkiksi äänekkyys (haukkuminen), pystykorvatyyppimäisyys ja liian runsas karvapeite. Chow chowssa kiinnosti erityisesti geneettinen rakenne, alkuperä ja hypoteettiset alkurodut. Myös sen ei-koiramainen, Wipfelin mielestä vertaansa vailla oleva luonne kiehtoi. Wipfel näki chow chown olevan niin sanotusti geneettisesti jakautunut kahteen eri tyyppiin ja ollessaan näiden ominaisuuksien kantaja, jalostuksellisilla toimenpiteillä olisi helppo erottaa esisamojedinkoiran ominaisuudet ja syrjäyttää mastiffimaisuus. Negatiiviset asiat, joita chow chow toi eurasierjalostukseen, olivat huono hedelmällisyys, iho-ongelmat ja suuri riistavietti.

Itse jalostustyö käynnistyi vuonna 1960 Weinheimissa, jossa perustettiin myös ensimmäinen kynologinen yhdistys syntyvälle rodulle (Kynologischen Zuchtgemeinschaft für Wolf-Chow Polarhunde Sitz Weinheim e.V. - myöhemmin Eurasier-Klub e.V. Sitz Weinheim - EKW - joka on edelleen olemassa). Jalostustyötä tuki saksalainen kynologinen kattojärjestö VDRG (Verband Deutscher Rasse- und Gebrauchshundevereine e.V.) ja kansainvälinen järjestö UCI (Union-Canine-Internationale). Tavoite oli saada aikaan polaarikoiratyyppi, joka erottuisi alkuroduista, jolla olisi viehättävä, sen aikaisiin (nykyaikaisiin) elinolosuhteisiin sopeutuva luonne ja jossa esiintyisi kauniita eri värejä. Tämä tavoite kirjattiin väliaikaiseen rotumääritelmään, joka muuttui vielä seuraavina vuosikymmeninä useilta osilta.

Aluksi risteytettiin kolme chow chow-urosta (kaksi punaista ja yksi musta) useamman Wipfelin omistaman sekä kasvattaman wolfspitz-nartun kanssa. Odottamattomasti jokainen pentue koostui paitsi sekatyypistä, mutta myös kahdesta aivan erilaisesta tyypistä. Nämä kaksi tyyppiä olivat vahvasti villikoiran (susi/dingo) tyyppinen koira, joka oli sekavärinen ja luonteeltaan äärimmäisen herkkä, susimainen ja sopimaton seurakoiraksi sekä vähiten esiin tullut arktinen tyyppi ("polaarikoiratyyppi"), joka oli kauttaaltaan beessin värinen ja luonteeltaan hyvin viehättävä ja tasapainoinen. Ainoastaan jälkimmäinen tyyppi oli kelvollinen jatkojalostukseen. Yllättävää oli se, että nämä ensimmäisen sukupolven jälkeläiset kasvaessaan aikuisiksi edustivat jo sitä tyyppiä, joka oli jalostuksen tavoitteena ja vastasivat silloista rotumääritelmää. Hämmästyttävästi niillä oli myös samanlainen, erikoinen, viehättävä luonne, joka on säilynyt muuttumattomana rodun ominaisuutena näihin päiviin asti.

Tätä chow chow ja wolfspitz-risteytystä kutsuttiin nimellä wolf-chow. Useampi kasvattaja oli mukana uuden rodun jalostuksessa tässä vaiheessa (18 eri kasvattajaa vuosina 1960-1972). Neljänteen wolf-chow-sukupolveen asti ei käytetty takaisin risteyttämistä alkurotuihin eikä koskaan muuta tyyppiä kuin arktista tyyppiä, jonka miellyttävä luonne haluttiin säilyttää voimakkaalla selektiolla. Jotta toivottu tyyppi saatiin vakiintumaan nopeasti ja varmasti käytettiin samaa, kaikkein eniten haluttua tyyppiä edustavaa urosta kaikille nartuille. Tämä toimenpide toi toivotun tuloksen, mutta sisäsiitosarvo kasvoi myös korkeaksi. Päätettiin risteyttää vielä wolfspitz-uros ja chow chow-narttu sekä aikaisemmista poikkeavaa linjaa edustavat chow chow-uros ja wolfspitz-narttu keskenään. Wolf-chow oli tähän aikaan jo kansallisesti ja kansainvälisesti tunnustettu rotu. Rekisterissä oli yli 200 koiraa. Linjoja, joissa ei ole käytetty samojedinkoiraa, kutsutaan vieläkin ns. vanhaksi kannaksi.

Wipfel kävi kirjeenvaihtoa mm. eläinten jalostukseen ja kotieläingenetiikkaan erikoistuneiden tahojen sekä Konrad Lorenzin (joka itse otti vuonna 1972 itselleen myös eurasierin, Nanette vom Jägerhofin) kanssa. Sekä Wipfel että Lorenz olivat molemmat tässä tilanteessa sitä mieltä, että wolf-chown tulisi erottautua vielä paremmin alkuroduistaan wolfspitzistä ja chow chowsta. Uutta verta wolf-chowiin tarvittiin jostain pystykorvarodusta, jolla oli miellyttävä luonne. Lorenz ehdotti siperianhuskya susimaisuuden lisäämiseksi, mutta he päätyivät kuitenkin samojedinkoiraan, joka Wipfelin lähteiden mukaan olisi siis myös chow chown alkurotuna alkuperäisessä muodossaan. Miellyttävän luonteen lisäksi samojedinkoiran hedelmällisyys, terve turkki ja sen sutta muistuttava ruumiinmuoto olivat syynä siihen, että tätä koiraa päätettiin käyttää risteytykseen. Vuonna 1972 samojedinkoirauros risteytettiin viiden eri linjaa edustavan punaisen, beessin, sudenharmaan ja mustan wolf-chow-nartun ja yhden punaisen chow chow-nartun kanssa. Kaikki samojedinkoira-wolf-chow-yhdistelmien pennut olivat väriltään mustia ja polaarikoiratyyppiä, samojedinkoira-chow chow-yhdistelmän pennut taas mastiffimaisia ja eikä niitä käytetty edelleen. Aikaansaatu miellyttävä luonne säilytettiin ja liian chow- ja pystykorvatyyppiset koirat syrjäytettiin jalostuksessa. 1972 risteytettiin myös punainen chow chow -narttu wolfspitz -uroksen kanssa. Näillä molemmilla toimenpiteillä oli hyvin positiivinen vaikutus jalostukselle ja sisäsiitosarvo saatiin laskemaan.