Baki vom Kranichblick "Otso" - Eurasierpennun tuonti ulkomailta

Olin puolileikilläni miettinyt eurasierin hakua alkuperämaasta jo silloin kun Kessu (Kiikurin SW Vader) oli ihan pieni. No, sittenhän ilmeni, että Kessulla on D-lonkat ja vaikka olisivat olleet A:tkin ei sillä olisi ollut juuri jalostusarvoa koska on liian läheistä sukua melkein kaikille suomalaisille eukku-neidoille. Sattumoisin pidän erityisesti vanhanaikaisesta (alkuperäisestä) eurasier-luonteesta, eli pidättyväisestä. Näin päädyin yhdessä jalostustoimikunnan kanssa siihen, että lähden hakemaan itselleni pidättyväistä eurasierpoikaa sekä jalostukseen puhdasta verta ja (toivottavasti!) terveitä lonkkia. Satu Rossow oli valtava apu tässä prosessissa, kiitos hänelle! Ilman hänen suhteitaan, kokemustaan ja kielitaitoaan tämä tuskin olisi onnistunut. Otin ensin itse yhteyttä ZG:n (Zutgemeinschaft für Eurasier e.V.) joka löytyy kerhon linkkisivuilta. Kirjoitin 30.5.2007 sähköpostia Ellen Conzelmanille, syystä että hän osaa varsin hyvin englantia. Kertoilin itsestäni, ensimmäisestä eurasieristani Lallista (Leoniitan Columbus 1992-2005) ja Kessusta, sekä toiveestani saada mieluiten musta saksalaispentu. On kuulemma hyvin harvinaista, että Saksasta vastataan yksittäisen ihmisen tiedusteluihin, mutta näin tapahtui! Ellen vastasi jo 2.6. ja pyysi olemaan kärsivällinen, sillä pentu minulle varmastikin löytyisi, mutta aikaa siihen menee. Sitten otin yhteyttä kerhomme jalostustoimikuntaan ja kävi ilmi, että ZG oli jo kysellyt Satulta, kuka tämä Frau Haaramäki mahtaa olla joka heiltä pentua pyytelee. Tästä eteenpäin Satu hoiti asioita ja ne etenivätkin sitten vauhdilla; jo heinäkuussa Satu soitteli, että von Kranichblick -pentue, kasvattajana Angelika Adam, on syntynyt, ja että pennut ovat 3 mustaa merkein ja 2 mustaa (3u + 1n). Ukkoni rankasta vastustuksesta piittaamatta varasin pikimustan urospennun. Satun selkeästä viestittämisestä huolimatta ZG:n jalostusvastaava oli valinnut minulle pennuista mustan merkein, mutta itsehän olin painottanut, että väri ei ole tärkein asia, vaan luonne.

Perjantaina 7.9.2007 lensin anivarhain Tampereelta (Pirkkalan lentoasema) Blue1:lla kohti Tukholmaa (välilasku) ja Berlin-Tegeliä noutaakseni Baki von Kranichblick nimisen pennun. Saksassa lento- ja rautatieasemien virkailijat puhuvat hyvää englantia, mutta muuten sitä ei puhuta. Oma saksankielen taitoni on surkea, mutta puhumalla molempia sekaisin sain bussikuskinkin ymmärtämään ja niin ajoin bussilla Tegelin terminaalista suoraan rautatieasemalle josta ostin lipun Stralsundiin. Satu oli ollut yhteydessä sekä ZG:n että frau Adamiin ja he olivat selvillä aikatauluistani (olimme toki rva Adamin kanssa kirjoitelleet ennen matkaani). Matkalla soitin ulkoa opettelemani litanian rva Adamille, ja kerroin mihin aikaan olen Stralsundin asemalla. Hän kertoi, että hra Adam on vastassa ja tunnistan hänet siitä, että remmin päässä on pentueen emä Bakira. Junamatka kesti hieman yli 2 tuntia, ja perillä tosiaankin odotti mies jolla oli tutunnäköinen koira mukanaan. Sitten ajoimme autolla vielä reilun puoli tuntia kunnes saavuimme Klausdorf -nimiseen kylään ja Adamien talolle. Saksalaiseen tyyliin Adamit olivat hyvin vieraanvaraisia; he syöttivät ja majoittivat minut omaan kotiinsa. Sanakirjasta huolimatta keskustelu oli änkyttämistä, mutta pärjäsimme sillä että puhuttiin, kuten frau Adam oli Satulle vakuuttanut, lisäksi "käsillä ja jaloilla". :-)

Lauantaina 8.9. hra Adam starttasi auton klo 04.15. ja kyyditsi minut pentuineni Klausdorfista Berliiniin, hieman alle 400 km! Olimme hyvissä ajoin Tegelissä. Kiitin lämpimästi sillä rahaa Adamit eivät suostuneet syöttämisestä, majoituksesta ja kyyditsemisestä ottamaan! Sain mukaani koiran passin, jossa oli rabies-rok.todistus, sekä saksalaiset rekkarit. Sitten alkoivat vaikeudet. (Tietysti nyt, kun huollettavana oli 6-kiloinen, pelokas luontokappale!) Autossa Otso oli itkenyt vähän väliä, mutta seuraavien tuntien aikana se ei päästänyt ääntäkään. Ensinnäkin, lento Berlin - Kööpenhamina, oli 1,5 tuntia myöhässä. Lisäksi kävi ilmi, että koiralle täytyy lunastaa paikkalippu, jonka maksu määräytyy kilojen mukaan. Lisäkuluja tuli siis 60€! Koska lento oli myöhässä, minulla oli hyvää aikaa juosta Tegelin päästä toiseen. Turvatarkastuksen jälkeen pääsimme terminaaliin jossa on onneksi mukava kahvio (siellä saa tupakoida). Ainoa mikä huoletti, oli pennun pissahätä. Olin myös tietysti myöhästynyt Kööpenhamina - Tampere -jatkolennolta. Kööpenhaminaan saavuttuani minun tuli siis etsiä SAS:n tiski ja vaihtaa lento myöhäisempään vastaavaan. En todellakaan osannut arvata miten valtava kenttä Köpis on! Valehtelematta ravasin ainakin 0,5 tuntia ennen kuin löysin edes info-tiskin. Siellä huomasin, että minulta puuttui maihinnousu-kortti. Koiralle sellainen kyllä oli. Minun piti siis hakea SAS:n tiskiltä sekin. Päästyäni vihdoin sinne (matkaa riitti) kävi ilmi, että minulle myytyä Köpis-Tampere-lentoa EI OLLUT OLEMASSAKAAN! Nimittäin juuri sinä päivänä, huomenna kyllä. Ainoa mahdollisuus oli ottaa vastaan syvät pahoittelut, 2 tunnin päästä lähtevä lento Helsinkiin ja SAS:n piikkiin bussi/lento/taksi Tampereelle TAI yöpyä SAS:n piikkiin Köpiksessä ja lentää seuraavana päivänä Tampereelle. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon. Lentoa odotellessa minun oli poistuttava terminaalista jotta pentu saisi syödä ja tehdä tarpeensa. Se söi ja pissikin hieman. Ja koska olimme olleet ulkona, jouduimme jonottamaan taas turvatarkastuksen läpi. Vaikka Köpiksessä on ainakin 12 turvatarkastusporttia, jonot olivat hirveät! Pentu herätti kovasti huomiota ja sitä tungettiin lääppimään. Otso ei pitänyt siitä yhtään, mutta alistui vaieten kohtaloonsa. Vihdoin lento Helsinkiin lähti. Jouduimme 3-istuttavaan penkkiriviin KESKELLE! Onneksi molemmin puolin oli ymmärtäväistä sakkia. Helsingissä nilkutin taas SAS:n tiskille. Luojalle kiitos pienistä lentokentistä! Pääsin heti asioimaan ja haluamani tilataksikyyti Tampereelle järjestettiin välittömästi! Otso ei suostunut Hki-Vantaan ruohopenkereelle pissimään/kakkimaan joten läksimme matkaan. Kun oli ajettu 140 km, Toijalaan asti, Otso alkoi käydä tosi levottomaksi, ja niin minäkin. Kuski ajoi ABC:lle, minä syöksyin pennun kanssa vessaan, hoidin omat asiani sillä välin kun Otso joi hirmu määrän vettä, ja sitten kiirehdimme ABC:n taakse jossa se vihdoin pissi aimo lätäkön. N. 40 km ja olimme Pirkkalan lentoasemalla. Sieltä ajoin omalla autolla Ylöjärvelle vielä 10 km. Ja n. klo 20.00 olimme VIIMEINKIN kotona!

Kessu oli hoidossa tuttavallani Aulilla matkani ajan, ja sen päälle vielä pari päivää, sillä Otso oli melko shokissa. Kun Kessu tuli kotiin, syntyi hirveä hulabaloo. Pentu pelkäsi ja parkui, Kessu riehui ja lapset huusivat. Pelkäsin, että Otsosta tulee aivan sekopää. Kessu joutui olemaan käytännössä kokoajan tarhassa tai terassilla, joten kysyin taas Aulilta, josko hän ottaisi Kessun vielä viikoksi. Hän lupasi mielellään, mutta ilmoitti ettei anna sitä enää minulle takaisin. Niinpä teimme koeaika-paperit, ja kuukauden päästä kaupat. Tänä päivänä Kessu on aktiivisesti harrastavassa kodissa, ja minulla on pidättyväinen, irti pidettävä pentu ja kotona rauha maassa. :-) Kaikilla on hyvä mieli. Tapaamme Kessua ja Aulia säännöllisesti, ja pojista on tulossa oikein hyvät kaverit. Saksanmaalle voisin lähteä vaikka uudestaankin, sillä huomasin että siellä pärjää hienosti, mutta en kyllä ihan heti!! Nyt vain peukut pystyyn että Otso on terve...

22.01.2008 Sari Haaramäki

« Eurasierpennun tuonti ulkomailta